Pissikisat

 Jokaisessa itseään arvostavassa kunnassa pitää olla omat kesäkisat. Suomessa on eukonkantokisat, jossa kannetaan selvästikin jotain muuta kuin omaa eukkoa. Kellään nimittäin ei ole oikeasti niin pientä ja laihaa eukkoa, kuin kisakuvissa näkyy. Eukonkantokisat ovat pilalla, totisuus on astunut kuvaan ja se on tuhonnut kaiken. Eukon mukilointia myös harrastetaan, mikä on tietysti väärä laji.  
Ämpärin heittoa, kännykän heittoa, heinän heittoa, saappaan heittoa ja mitä niitä löytyykään. Kääpiön heitto on ulkomailla suosittu laji, jossa ennätys on kai 3,4 m. Jossain päin maailmaa laji on kielletty, vaikka kääpiöllä on kypärä päässä. Ei pitäisi sattua, vaikka tiedä häntä, jos kyseessä onkin ihmisarvoa loukkaava laji. Aivokääpiön heitto voisi olla myös mainio laji, sillä niitähän piisaa harjoituskappaleiksi joka niemessä ja notkossa.  Voin kuvitella tullimiehen ilmeen, kun suomalainen heittäjä matkustaa Etelä-Afrikkaan leirille aivokääpiö varustepussissa.
   Esitän, että alamme järjestämään pissinheiton, köyhän pojan petankin, mm-kisoja. Laji on varmasti jokaiselle täkäläiselle klopille tuttu ja runsaastikin harjoiteltuja. Oikean kevään tiesi tulleen silloin kun pissikivet kaivettiin esiin. Meillä olisi selvä etulyöntiasema ja kotikenttäetu, mutta vain aluksi, sillä totisuus pilaa tämänkin lajin. Ei kannata kuitenkaan murehtia tulevaa rappiota etukäteen. Nyt on käärittävä hihat ja alettava töihin. Laji on nostettava sille kuuluvaan kunniaan ja kaiken maailman huulille. Pissin peluu on hauskaa, yksinkertaista, jännittävää ja siinä kehittyy pelurina, oppii kynimään muut putipuhtaiksi.  
  Ensimmäiset kisat voidaan järjestää ulkona hiekkakentällä, mutta pian on suosion myötä alettava miettimään Pissihallia, sekä kunnan, että valtion rahoitusta. Ei Kiinan joukkue lähde matkalle, jos ei ole korkea tasoisia peliareenoita ja hotelleja. Bahrainilaiset ovat erityisen ronkeleita kisaveikkoja, puhumattakaan saudeista. Japanilaiset ovat vaatimattomia ja Afrikan pojat. Heille riittää kun pääsee käymään Haaparannalla ja jäänmurtajalla.
   Ei nyt sentään, taas meni aivan mahdottomaksi. Pissikisat, voi hyvänen aika, kaikkea hullua sitä ihminen keksii. Tässä maassa positiiviseksi julkkis-kunnaksi pyrkiminen ja siellä pysyminen ovat kovaa peliä ja siksipä jokaisen, sinunkin, on syytä miettiä ehdotuksia oman seudun parhaaksi. Positiivisin kunta voittaa tulevan pudotuspelin. Tule pissille Tornioon!
   Olin jo ei se kannatte tunnelmissa heittämässä kirvestä kaivoon, kun oivalsin, että tuossa hokemassa onkin kunnan kesäjuhlien siemen. Järjestetään totiset sketsifestit, oikeat jätti talentit. Ilkikurinen huumori naurattaa aina tai melkein. Säännöt olisivat yksinkertaiset. Sketsin kesto 5 - 10 minuuttia ja esityksen aikana olisi kuuluttava toteamus ei se kannatte.  
  No niin, ehdotukset sen kun paranee. Taidan sittenkin osaltani nostaa kädet pystyyn ja sanoa Aamen.