Olen helpottunut

 

Kävin Turkissa ja olen järkyttynyt. Siellä asuu ihmisiä. Suomen ja Turkin ero on ainoastaan siinä, että siellä kuumaa vettä tulee hanasta vasta hetken odottelun jälkeen. Suomalaisissa ja turkkilaisissa ei ole mitään eroa, paitsi että turkkilaiset ovat kovempia tekemään töitä. Ja sen ymmärtää, kun ymmärtää, että siellä kuolee nälkään, jos ei tee töitä leipänsä eteen. Suomalaisten työinto on pelkkä myytti, samoin kuin hyvin dramatisoitu kertomus Suomesta. Myytit luodaan jotain poliittista tarkoitusta varten. Näiden tarujen vallassa jotkut seisovat rajoillamme toisiaan kädestä kiinni pitäen. Muinoin eräs isoon ryhmään sopeutumaton joukko karkotettiin Volgan mutkasta ja he joutuivat lähtemään mieron tielle. Porukka saapui tienristeykseen, jossa oli 2 viittaa. Toisessa luki Etelään ja lämpimään ja toisessa oli sarvikuonon kuva. Ne, jotka osasivat lukea, valitsivat luetun ymmärtämisen tien ja loput toisen pohjoiseen korpeen johtavan polun. Hyvin on juurruttu ja omaksi kuviteltu. Niin hyvin, että tänne on enää turha kenenkään oudon ja kummallisen yrittää. Netin Hikipedian mukaan Ruotsissa oli pitkään vallalla käsitys, että suomalaiset olisivat mongoleja. Väitettä jouduttiin tarkistamaan, koska mongolit loukkaantuivat verisesti moisesta väitteestä. Sittemmin on todistettu laajoissa tutkimuksissa, että suomalaiset ovat metsästä. Täällä korvessa tasapäinen kansa on hupenemassa hyvää vauhtia. Suomalaiset ovat juomassa, pelkäämässä ja säälimässä itsensä hengiltä. Uusimman arvion mukaan viimeinen suomalainen kuolee vuonna 2069, aiemman arvion vuoden 3160 sijaan. Surullista on, mutta totta. Tämä katastrofi on vältettävissä sillä, että uusimme kansan. Ulkoa tulee uusia iloisia ja terveitä ihmisiä nykyisten tilalle. Suomalaiset saavat väriä kasvoihinsa kalvakkuuden tilalle, tummat hiukset nykyisten maantienväristen sijaan ja tietysti jättiannoksen pirskahtelua arkeen ja sunnuntaihin. Tästä syntyy uusi Suomi. Aina kun maassa tapahtuu jotain hiukankin tavallisuudesta poikkeavaa, niin jotkut ovat hirveän huolestuneita menetetystä maineesta ulkomaalaisten silmissä. Kävin ja totesin, että siellä ei kukaan puhunut Suomesta, koska ketään ei kiinnosta Suomi. Tuskin moni edes tietää moisesta maailmannavasta, mitä asiaa me tietysti emme jaksa olla ihmettelemättä. Tai otanpa hiukan takaisin. Nyt on sana kiirinyt, kiitos älypuhelinten ja Nokian rakentamien verkkojen, että jossain kaukana Jumalan selän takana on ihmeellinen satumainen onnela, missä elää rikas ja sydämellinen kansa. Sinne kannattaa pyrkiä jokaisen pystyvän ihmisen. Miehen mitta täällä on se, kuinka monta kilometriä päivässä hän kaivaa lapiolla ojaa. Tosi tarinan mukaan rehellinen Lapin mies kaivoi ojaa kolme kilometriä aamupäivällä hikoamatta pyhäpuvussa, söi tauolla padallisen läskiä ja iltapäivällä nosti kolme tonnia pottuja maasta, illalla istui sadan asteen löylyssä 2 tuntia ja ennen sammumistaan haukkui kaikki laiskat, neekerit ja hurrit. Tämän alustuksen jälkeen voi todeta, ettei se ole Suomen onni, että tänne ei kukaan pääse uutta elämäänsä aloittamaan. On maahan pyrkivien onni, etteivät joudu tänne mettään ali-ihmisiksi.