Tässä käsikirjoitus niille ikuisille pikkupojille, joille koulupoikahuumori on kaiken a ja o. Videokamera jalustalle ja töihin. Ja muistakaa tehdessänne kaikkia mauttoman huumorin ystäviä. 

 

 

 

VÄHÄN ONNELLISET.

 

 

 

Henkilöt: Isä, poika ja entinen opettaja.

Tapahtuu missä tahansa kerrostaloasunnossa.

 

 

 

                     Isä:

(tulee makuuhuoneesta ja rallattelee)

Minun rakas vaimoni painaa 155 kiloa.


Mutta lisää on saatava, sillä minä rakastan...... (tekee leipomisliikkeitä käsillään).        

 

                    Poika:

Anteeks vaan äijä, mutta sä oot sairas.

Voisit sä kertoa, mikä sua vaivaa?

Miksi sä syötät mamin umpeen? Eihän se enää sovi ovesta ulos.

 

 

                   Isä:

Ei sen tartte tulla ulos, sen on hyvä olla siellä.

 

                  Poika:

Oletko kysynyt sen mielipidettä?

 

 

                      Isä:

Minun ja äitisi liitto on rakkausliitto. Hän ymmärtää ja haluaa auttaa minua.

 

                      Poika:

Auttaa missä?

Saaman sairaan tyydytyksen?

                     

                      Isä:

Meidän on kaikkien tyydyttävä osaamme.

Minulla ei tuolla ulkona mitään.

Äitikin sanoi aina niin, että muut ihmiset ovat moukkia.

Täällä on hyvä olla, minulla on ihana koti ja äiti.

 

                     Poika:

Äiti?

Mummohan kuoli jo vuosia sitten.

                     

 

                       Isä:

Äidit eivät kuole koskaan.

Äidin sylissä on aina hyvä olla.

Äiti on kuin jenkkisänky, iso ja pehmeä.

 

                     

 

                       Poika:

 

Sinulta ei ole koskaan kukaan saanut rakkautta. En minä, eikä äitikään.

Sinä olet tunteeton ihminen, kylmä kuin kuplavolkkari talvella.

 

                         Isä:

Kiittämättömyys on maailman palkka.

(teeskentelee loukkaantunutta)

 

 

 

(Yhtäkkiä kuuluu valtava pamaus makuuhuoneesta)

(Isä ja poika ryntäävät sinne)

(Palaavat hetken kuluttua kasvot kalpeina ja järkyttyneinä)

 

                     

 

                        Isä:

(itkee kuin lapsi, jolta on ilmapallo räjähtänyt)

Äitiii.

 

                      Poika:

Kato nyt hullu mitä sait aikaan.

Tapoit mun mutsin.

Nyt ei oo enää kellään äitiä.

 

                      Isä:

(kuivaa silmät ja ryhdistäytyy)

Minä halusin vain hyvää, pelkkää hyvää.

Mutta ihminen on ahne, se haluaa aina pikkuisen enemmän.

 

Se viimeinen Banaanikakku oli liikaa hänelle.

 

 

                        Isä:

 

Äitisi olisi halunnut päästä lomalle Mallorgalle ja minä lupasin matkan. Sanoin, että jos syöt vielä tämän ja sitten tämän.

Minun on tunnustettava, että valehtelin hänelle. Lupasin kaikkea, jotta minä saisin kokea oikean onnen, maailman pehmeimmän suloisen kotiäidin.

Nuo sanat maistuvat yhä ihanilta suussani. En tiennyt mitään suloisempaa, kuin saada leipoa taikinaa.

Äitikin sanoi jo muinoin, että minusta tulee varmaan isona leipuri, kunhan luen ensin läksyt.

(yrittää pidättää liikutusta)

 

                        Poika:

Sä joudut hullujenhuoneelle.

Tai ei sua sinne voi laittaa. Minä en ala kulkeen siellä joka päivä vierastunnilla.

 

Nyt tehdäänkin näin:

Siivotaan äiti säkkiin ja säkki roskiin.

Hommaat uuden äidin jostain ja elämä jatkuu.

 

                     

                         Isä:

 

Oletko sitä mieltä?

Minusta kuule tuntuu, että sinusta taitaa kasvaa sittenkin mies.

Hommataan molemmille omat uudet äidit.

Minä voisin kurssittaa sinua ensi alkuun äidin kasvatuksessa.

Pääsisit kivasti alkuun.

Elettäisiin koko porukka onnellisina yhdessä.

 

 

                       Poika:

Säkkiä ei ehkä sittenkään kannata laittaa roskasäiliöön, ollaan muuten iltalehtien otsikoissa.

 

(Ovikello soi)

(Ovella seisoo pojan entinen eläkkeellä oleva matikan opettaja)

 

                   Opettaja:

 

Iltaa.

Opettajien eläkeläiskerho kerää kirpputorille myytävää. Saadulla tuotolla on tarkoitus auttaa äitejä Aunuksessa.

Olisiko teillä antaa jotain?