Kovaa peliä

 

 

Politiikka on raakaa peliä. Minulla on omakohtainen kokemus aiheesta. Olin muinoin erään jollakin lailla tunnetun poliitikon puhetilaisuudessa ja kauhukseni totesin, että siellä ei tarjoilla kahvia. Päätin olla äänestämättä miestä. Meillä yksinkertaisilla ja ikävillä ihmisillä on sellainen taipumus, että jos joku asia ei miellytä, se pannaan näkymään. Siinä eivät puheet auta, paitsi jos puhuu sikakalliista bensasta, jos ei ala tulla kahvia pöytään.

Monella poliitikolla tuntuu olevan kallis vaalikampanja ja siitä huolimatta minulle ei ole tarjota edes kahvikuppia. No, totuuden nimissä on sanottava, etteivät minua enää kahvit kiinnosta, eikä juuri muukaan aiheeseen liittyvä.

Fiksuimmat ehdokkaat maksattavat muilla kampanjansa ja loput täyte-ehdokkaat maksavat itse, pankille lainat korkoineen. Nämä loput kääntävät asian, siis sen että eivät saa mistään sponsorirahaa, niin päin, että kyseessä onkin jotenkin puhtaampaa ja arvokkaampaa politiikan tekoa kun maksaa kaiken itse. Onko mitään järkeä ostaa omalla rahalla "työpaikka" joksikin määräajaksi? Ei ole.

Ihminen on kuitenkin raadollinen yksinkertainen elävä, joka pitää siitä, että saa olla keskipisteenä, myötäkarvaan silitettävänä ja joskus hetken jopa tunteitaan näyttävänä. Minäkin olisin halunnut tulla huomioiduksi vaalitilaisuudessa edes ihan pikkuriikkisellä tavalla, kahvikupilla.

Esitän, että palataan tee-se-itse-vaaleihin ja samalla loppuvat nämä ikävät puheet siitä kuka maksoi ja onko kuitit tallella. Tee-se-itse-teemahan ovat jo eräät kehitelleet. Ovat maalanneet tauluja ja myyvät niitä, jotkut taas kirjoittavat ja julkaisevat omakustanteita. Hieno homma, tämä on hyvä alku. Tee-se-itse-ehdokas ei käytä kalliita lehtimainoksia, puhumattakaan muusta, vain itse väsättyjä aanelosia suoraan postiluukkuihin. Itse tehty mainos on aina itse tehty, se kertoo tekijästään paljon enemmän kuin mainostoimiston tai jonkun muun viisaan tekemä. Jokaisen ehdokkaan sisällä asuu omaperäinen pikkutaiteilija, olemmehan sen nähneet, on vain päästettävä itsensä irti.

Ei se politiikan valoissa olo ole sen arvoista, että siitä kannattaa maksaa itseään kipeäksi. Ja tästä lähtien ei voikaan, koska tullaan asettamaan vaalimainonnalle katto, vaikkapa 50€. Jokainen halukas kansalainen pystyy tämän lain voimaan tulon jälkeen asettua ehdokkaaksi. Vielä hienompi homma, tämähän ei kun paranee.

Ja sitten loppukevennys. Lueskelin kirjaa kuuluisista viimeisistä sanoista. Tiedättehän nämä kuuluisien ihmisten viimeiset viisaudet ennen lähtöä, kuten vaikkapa Aleksis Kiven sanomaksi pantu - Minä elän. Teoksen kokosi aiheeseen perehtynyt pappismies ja kustantajakin löytyi. Puhuvat, että kirjojen kustantaminen ei kannata, mikä täytyy olla vain puhetta. Esitän kustantajalle toiveen, että julkaisisi kirjan pelkästään suomalaisten kuuluisista viimeisistä sanoista, tai ainakin kuuluisista suomalaisista viimeisistä poliittisista tokaisuista.   

Oikein ohuista kirjoista tulikin mieleeni kaksi vanhaa huonoa koulupoikavitsiä: Mikä on maailman ohuin keittokirja? Mikä on maailman ohuin sotakirja? Biafralainen keittokirja ja Italialaisten uroteot toisessa maailmansodassa. Heko heko.

No, se oli silloin ja nyt on nyt. Uudet entistä ohuemmat kirjat tulevat ja vitsitkin ovat parempia kuin silloin ennen, maailmassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto.