Tikitiki

 

 Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin joku tietämätön saattaa kysyä, olenko käynyt puolassa? En ole, vastaan ja kerron haluavani joskus käydä siellä, ainakin Auschwitzissa ja Krakovassa, ihan vain makkaralla. Kyselijän suu jää todennäköisesti auki ja minä sitä avointa aikani ihmeteltyä ymmärränkin hänen tarkoittavan puolukan poimimista. Tällä perukalla puolukkaa nimitetään myös puolaksi. Kieli se on vekkuli kapistus, aina pääsee yllättämään, toteaisi Markus Kajo. Tästä muistinkin erään toisen tapauksen.

   Menin hautausmaalle selvittämään suvun hautapaikkaan liittyvää asiaa ja halusin tavata alueesta vastaavan hoitajan. Löysin haravaa heiluttavan naisen, jolle sanoin etsiväni Mestaria. Työnjohtajathan ovat Mestareita. Nainen katsoi minua oudosti ja minä häntä, ennen kuin tajusin hänen käsittäneen väärin. Sanoin etsiväni hautausmaan hoitajaa, herra sitä ja sitä. 

   Kolmannen kerran taas sattui niin, että eräs ihminen, jolla tiesin olevan mielenterveysongelmia, kysyi minulta eräässä tilaisuudessa aivan yllättäen, että onko hänen päänsä hyvin. Toljotin kysyjää ja samalla yritin mietin vastausta vaikeaan kysymykseen, mutta hän näki hämmennykseni ja tarkensi tarkoittavansa hiuksiaan. Onko tukka hyvin, näkyykö kello - tyyppinen ihminen. Semmoista hauskaa se on maailman meno, mutta nyt täytyy siirtyä asiaan, vakavaan asiaan, nimittäin digiin.

  Tänään tulee kuluneeksi 68-vuotta siitä, kun kaksi herraa tekivät sopimuksen, jolle tuli nimeksi jotain tämän tapaista kuin Molotovin-Ribbentropin-sopimus. Se tiesi monelle maalle tuskien taivalta, ei vähiten Puolalle.

Äijien keskustelu ennen allekirjoitusta meni tähän tapaan: Aatu: Lähetkö Puolaan?

Joopi: En. Mene kuule ite vaan puolaan. Minä lähen Suomeen.

  Tämä kaikki ja paljon muuta tullaan paljastamaan uuden mainion digi-television välityksellä. Olette varmaan kuulleet puhuttavan tästä ihmelaitteesta ja sen rajattomista mahdollisuuksista. Paljon uusia kanavia, ohjelmia ja jopa interaktiivisuutta.  Laite tulee tietysti kertomaan meille myös sellaisista asioista, jotka on hyvä muistaa tänä kaiken kattavan viihdehumpuukin aikana.

En voi olla ihmettelemättä sitä, miten tätä kansaa on saatu huijattu mennen tullen, aina ja ikuisesti. Viimeisimmistä tulevat mieleen EU, euro ja sitten tämä digi-televisio.

   Kaikki maan kyvyt ovat valjastettu, mukaan lukien Kotikadun Onni, mannekiineiksi. On syntynyt vaikutelma, että maailmassa olisi tapahtumassa jotain ihmeellistä. Herrat kyselevät onko kaikki ok, oletko valmis, jotta voidaan aloittaa uusi elämä. 

   Ei ole kaikki ok. Voin paljastaa totuuden niille, jotka eivät ole vielä hankkineet tätä kuuluisaa tikipoksia. Ihmelaitteen asennuksen jälkeen näkyvät yhä samat huonot ohjelmat ja yllätys yllätys, muutama yhtä huono lisää. Mikään ei ole muuttunut.

Liikemiehet hierovat käsiään, koska tämä miljoonan taalan paikka. He voivat myydä lisäkanavia ihmisille, jotka luulevat niiltä löytyvän autuuden. Nykyinen katselupa maksaa 1200 mummoa vuodessa ja päälle ensi alkuun vaikkapa 2000 mummoa, niin jopa näkyy vormulat. Ja tämä on vasta alkusoittoa, sillä markkinamiehet tietävät, että digiteevee-ala on tulevaisuuden bisnes.

Tiki tiki hokee entinen tiedostava näyttelijä mainoksessa, eikä tietenkään puhu mitään tärkeimmästä eli sisällöstä, vaan enemmän scartista. Eikä narise sisällöstä muuan Ylen hallintoneuvostossa istuva lappilainen kansaedustajakaan.

Urputtajille sanotaan tietysti, ettei sitä ole pakko katsella. Hävitä koko toosa. Neuvo on yhtä fiksu, kun sanoisi tupakoitsijalle, että lopeta, jos askin uusi hinta ei miellytä. Päättäjät tietävät, että kun on ensin saatu ihminen riippuvaiseksi jostain, niin sen jälkeen sitä voidaan pyöritellä miten haluaa. Mitä muuta ihmiset tekisivät vapaa-aikanaan kuin katsoisivat televisiota, koska se on helppoa, mukavaa ja ravitsevaa.

Alun kysymykseen jäi vastaamatta. En ole käynyt, enkä aiokaan, koska töllöstä tulee takuuvarmasti jotain hyvää juuri tuolloin.