Ranskalaiset eivät ole lihavia

 

MTV3:n uutisten Pariisin-kirjeenvaihtaja Helena Petäistö tietää kertoa suomalaisten olevan EU:n lihavin kansa ja tällaista asiaa ei voi ohittaa olan kohautuksella. Se on melkein yhtä häpeällistä kuin Lordin voitto Eurovision laulukilpailussa. Helena suree menetettyä mainetta yhdessä monen muun maailmankansalaisen kanssa, kuten Lenitan ja Erkki Toivosen.

Toimittajan mielestä tämä lihavuusongelma ei johdu geeneistä, vaan siitä että suomalaiset syövät väärään aikaan. Ranskalaiset syövät kuulemma vain ruoka-aikoina ja kun syö oikeaan aikaa, saa vapaasti syödä monen ruokalajin menun oivalla viinillä höystettynä, tai hätätapauksessa laatu pullovedellä. Aterialla pitää tietysti myös porista sivistyneitä ja se on siinä. Uskomatonta, mutta totta. 

Petäistön mukaan suomalaisten toinen vika ja syy on siinä, että mössötämme karkkia ja juomme sokerijuomia aterioiden välillä ja jopa ruokajuomana, mitä heillä Pariisissa ei koskaan tehdä. Näenkin jo mielessäni lihavan suomalaisen tuulipuvussa irtokarkkipussi sylissä limu-pullo kädessään istumassa bingolla toinen silmä naulittuna numeroihin ja toinen kelloon, valmiina lähtemään makkarapotuille. 

Vaikka Ranskassa ollaan Petäistön mukaan vielä kaukana Suomen ongelmista, on sinnekin lihavuuden kyy luikertelemassa sisään. Hän kertoo lasten pelastukseksi kouluista poistettavan limuautomaatteja ja roskaruoan (?) mainontaa aletaan verottaa. Monet poliitikot ovat ottaneet lihavuuden vastustamisen vaaliteemakseen. Ei ole lihavan ihmisen tulevaisuus ruusuinen EU:ssa.  

Toimittaja Petäistö, tule ja pelasta meidät! Hae pois täältä susien ja läskisoosin välistä. Vie kylmästä pimeydestä sinne lämpimään ja sivistykseen.

Tai älä haekaan. Minusta tuntuu, että 60-luku tekee comebackin samalla lailla kuin vanhat bändit kaivetaan esiin. Elämä on kiertokulkua ja kaikki palaa takaisin ennemmin tai myöhemmin. 60-luvulla elämä oli yksinkertaista ja mukavaa. Ei puhuttu mistään ikävistä asioista, jokainen sai tehdä mitä halusi ja olla oma itsensä. Ketään ei syyllistetty lihavuudesta tai ulkonäöstä. Syötiin ja juotiin omatunnon kolkuttelematta. Tupakkaa sai polttaa, töitä sai jokainen tehdä ja veroilmoituksen apteekkikuitteineen jättää, eikä ranskasta puhunut kukaan, eikä Eu:sta. 

Comebackeista kun tuli alettua puhumaan, niin kiinnostaisi tietää tekeekö vaikkapa Neuvostoliitto sellaisen tai muut 60-luvun kotoisat kovat jutut.

Markka tekee comebackin ja pankin johtajan juttusille mennään taas hattu kourassa. Hipit ja teiniliitto tekevät paluun, samoin kovat kommunistit ja rajut porvarit palaavat. Suomettuminen ja kansakunnan itsesensuuri suorittavat näyttävän paluun, vai ovatko ne edes kadonneet? Oppikoulu ja kansalaiskoulu tekevät komean paluun, koska ei tästä tasapäistämisestä tullut mitään. Nailonpaitoja ja minihameita odottavat tietysti monet. Koululaisten paperinkeräys tekee comebackin, koska kunnan rahat ovat lopussa ja mustavalkotelevisio on saatava voimistelusalin nurkkaan tukemaan opetusta. Samoin marjojen keruu koulun keittolaan, jotta saadaan talvella syödä kiisseliä omien eväiden lisäksi. Kasvien keruu ei toivottavasti tee comebackia.

On mukava palata alkupisteeseen, aikaan jolloin pienikin tuntui joltakin. Äveriäämmät pääsivät Keihäsen siivellä Kanarialle ja köyhemmät polkivat pyörällä Haaparannalle ostoksille. Jossain etelässä tuli Juhannustansseista Jumalan pilkkasyyte, sinuttelu yleistyi puhekielessä ja pitkät tukat miehillä järkyttivät monia. Ei erityisemmin hätkähdyttäviä asioita tänään, mutta ennen oli ennen, silloin kuumalla 60-luvulla.

Vai olikohan se sen kummempaa tai kuumempaa aikaa ja onko siitä pelastukseksi lihaville suomalaisille? Ei taida olla apua comebackeista, mennyttä mikä mennyttä. On vain lähdettävä sivistyksen pariin ja muututtava.