Igor

 

Kesän kulttuuritarve tuli tyydytettyä yhdellä käynnillä. Vierailin Inkoon Degerbyssä juuri sopivan kokoisessa museossa. Tilat museolle on kunnostettu vanhan omakotitalon ulkorakennukseen, joka on kooltaan nelisenkymmentä neliötä.

  Kyseessä on Igor-museo entisellä Porkkalan vuokra-alueella. Museoon on koottu alueelta löytynyttä neuvostovuokralaisilta jäänyttä tavaraa, etupäässä pientä ja sekalaista.

  Mielenkiintoisena pidin erään talon täytteisiin piilotettua ja myöhemmin löytynyttä filmirullaa. Valmistetut kuvat ovat

Nähtävillä museossa. Kuvissa poseeraa tavallisen näköisiä ihmisiä suomalaisessa suvimaisemassa, ei mitään erityisen jalostuneita uusia uljaita Homo sovietuksia.

  Ehkä kuvat kuitenkin valehtelevat enemmän kuin tuhat sanaa. Mielenkiintoinen kurkistus menneeseen aikaan joka tapauksessa ohi virallisen järjestelmän.

  Porkkalassa tuolloin asuneet venäläiset ovat jälkeenpäin muistelleet kaiholla ihania vuosia. Heille komennus merkitsi pääsyä Onnelaan. Myöhemmin, vuonna 1956 kun suomalaiset palasivat alueelle, heitä kohtasi katastrofaalinen näkymä. Onnen huumassa ei ollut muistettu tai jaksettu pitää paikkoja kunnossa.

  Toinen mielenkiintoinen museoesine oli nuoren koululaisen piirtämä kuva Isä Aurinkoisesta. Ihan oli näköinen varmaan mainiosta kuvauksellisesta, kaikille tutusta mallista ja hyvästä opetuksesta johtuen.

  Itse en muista kouluajaltani, että olisimme maalanneet kuvaa Kekkosesta. Olisi ehkä pitänyt. Tai en tiedä. Mieshän nousi muutenkin kansakunnan ikoniksi. Ja Porkkala saatiin takaisin hyvän tahdon eleenä.

 

  Tänään, 24. elokuuta, hajosi Neuvostoliitto. Vuosi oli 1991. Missä olit silloin kun se tapahtui? Päivä oli lauantai, saunapäivä, jos se helpottaisi pohtimista. On se metka, miten helposti nykyään löytää tietoa asioista, kuten tämänkin tuhatvuotiseksi suunnitellun valtakunnan romahtamisesta. Siunattu uusi teknologia.

  Löysin vanhan jutun otsikolla "Neuvostoihminen on luottamuksen arvoinen". Siinä kerrotaan, kuinka eräs suuren isänmaallisen sodan taistelija hukkasi tuona melskeisenä aikana säästökirjansa.

  Yli kolme vuosikymmentä myöhemmin luotettava säästökassanhoitaja selvitti asian ja mies sai rahansa takaisin reilulla korolla kasvaneena. Ja tämä oli mahdollista vain rehellisen kassanhoitajan toiminnan ansiosta. Tämän  traagisen mutta onnellisesti päättyvän tarinan nojalla on kai todettava, että Neuvostoliiton romahtaminen oli suuri sääli ja onnettomuus. Liian hyvät ihmiset joutuivat tuuliajolle.

 

  Mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Kaikki eivät ole heittäneet kirvestä kaivoon suurien suunnitelmiensa kanssa. Vielä löytyy uutta nuorta verta, nykyään kuitenkin laajalle pirstaloituneena, soluiksi jakautuneena, paremman maailman rakentamiseksi.

  Tutustumalla internetissä erilaisten pienryhmien: eläinaktivistien, stalinistien ynnä muiden monipuoliseen maailmanparannustarjontaan selviää nopeasti, että uusi poliittinen polvi nousee uhoten. Kiertoliike jatkuu ikuisesti.

  Eläimethän ovat nousseet tasavertaisiksi kumppaneiksi ihmisten rinnalle. Useat ihmiset ovat jostain saaneet päähänsä, että eläin on ihminen. Se on nykyään Hän. He ovat noustaneet eläimen ihmisen tasolle ja samalla väärään suuntaan.

  Olisi päinvastoin tajuttava itse olevansa yksinkertainen viettien vietävissä oleva eläin. Säyseänä pysymikseksi riittää täysi ruokakuppi ja rapsutus korvan takaa silloin tällöin.

  Ihmisessä on 70 prosenttia vettä ja loiskevaraa. Aivotkin on, kuulemma, mutta moni ei ymmärrä miksi. Ihmiset ryntäävät pelottavan helposti ja yksissä tuumin kaikkiin joukkokokouksiin hakemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja odottamaan isännän käskyä.

 

  Seuraavassa helppo eläintesti jokaisen toteutettavaksi. Otetaan iltapäivälehti tai katsotaan uutisia kaukaisilta mailta, ja jo kohta alkaa tuntua siltä, että itsellä olisi oikeat keinot hoitaa asiat reilaan. Pahantekijät hirteen ja nopeasti, samoin hantuukipäät.

  Lopuksi todetaan kaikki sovittelijat ja selittelijät vellihousuiksi. Paasatessa alkaa iho tietysti punoittamaan ja kutiamaan. Tässä vaiheessa kannattaa varoa raapimasta liikaa, ettei nahan alta pilkottava peto pääse karkuun.

  Vaikka turha on varoittaa, tunteillehan ei voi mitään. Elämme yleismaailmallista tunteiden aikaa. Miljoona ikävää naapuria hävitään tunteella kahden tilin välissä, mutta so what?

  Turha väkinäinen yrittäminen niin sanottua ihmisenä olemiseen ja kannattaa jättää suosiolla ja tunnustaa reilusti olevansa ihan tavallinen yksinkertainen eläin. Se se on parasta.

  Vielä lopuksi piirustukseen Joe-sedästä. Löysin kaikille kirjoittajakokelaille vanhan eläinrunon malliksi siitä, miten muutamalla sanalla sanotaan kaikki.

 

Moskova nukkuu,

Stalin on ainoana hereillä.

Tänä myöhäisenä hetkenä,

Hän ajattelee meitä.