Menestysnäytelmä valmistui 8 illalla

 

Luen vanhoja Suomen Kuvalehtiä vuodelta 1928. Marraskuun numerossa on kirjailija Yrjö Soinin haastattelu, tunnettu paremmin Agapetuksena. Tekstin on taiteillut nimimerkki Valentin, kirjailija Ensio Rislakki.

 

agapetus.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vanhojen kotimaisten elokuvien ystäville Agapetus on tuttu. Hänen teksteihinsä perustuvia elokuvia ovat mm. Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, Hilman päivät, Asessorin naishuolet ja Olenko minä tullut haaremiin?.

  Viimeksi mainittu, edellisvuonna julkaistu ja näytelmänäkin paljon katsottu, on käsiteltävänä haastattelussa.

  Eräässä kohdassa Soini nimittäin kertoo kirjoittaneensa "Haaremin" kahdeksassa illassa(!).

  Kirjailija kertoo näytelmää esitetyn ilmestymisensä jälkeen eri teattereissa tuhatkunta (!?) kertaa ympäri Suomea ja Amerikkaa myöten. Suomen Kansallisteatteri ja Viipurin Työväenteatteri mainitaan, suurin osa on luullakseni kuitenkin nuorisoseuroja ja vastaavia.

 

  Jään pohtimaan millainen menestysnäytelmä syntyy tuossa ajassa. Kahdeksan iltaa ja tuhat kertaa, suhde tuntuu hyvältä. Kirjailija tosin sanoo itseironisesti jo etukäteen, ettei tuossa ajassa tehdä järjen avulla mitään: Sydän toimii nopeammin.

  Tuohon toteamukseen minun on lisättävät, ettei järjellä ja taiteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kirjailija on oikeilla jäljillä, mutta sortuu aliarviointiin.

 Kirja löytyy kirjaston varastosta.

  "Kolminäytöksinen farssi. Tapahtuu meidän päivinämme nykyaikaisessa kaupunkiasunnossa". Henkilöt ovat tietysti läheltä kirjailijalle tuttua yläluokkaista maailmaa, kuten insinööri Arvi, maisteri Martti, sanomalehdentoimittaja Salomon, rovasti ja ruustinna, pari kaunista naista ja tietysti yksinkertainen piika Manta.

  Näytelmässä on lyhykäisyydessään kyse uuden piian hankkimisesta herrojen talouteen ja siitä johtuvat kommellukset.

  Näytelmä on tyylipuhdasta viihdettä, sopivasti asenteellinen ja yleistä mielipidettä tukevat, eikä varmastikaan loukannut katsojaa. Soini oivalsi menestyksen salaisuuden, tutun turvallisuuden katsojalle, palkanmaksajalle.

  Agapetuksen mieltä hiveli suosio ja hän vaati itselleen sitä tunnustusta mikä hänelle kirjailijana kuului. Viihdekirjailijaksi hänet kuitenkin leimattiin ja sellaisena pysyi loppuun asti. Jopa tuohtunut presidentti Paasikivi nimitti Soinin toimia hupikirjailijan toimiksi, kun tämä oli julkaissut kirjan "Kuin Pietari hiilivalkealla", jossa Soini otti voimakkaasti kantaa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.

 

  Toinen kysymys nousee mieleeni liittyen, kirjailijan huimaan menestykseen. Paljonko rahaa kilisi menestyvän kirjailijan pussiin? Oliko hän varakas taiteilija vai nälkätaiteilija? On kylläkin tiedossa että hän kirjoitti päätoimen ohessa tekstejään.

  Suomen Näytelmäkirjailijaliitosta saamani tiedon mukaan kaksikymmentäluvulla tekijäpalkkiot olivat vaatimatonta tasoa ja että tarkempaa tietoa ei ole esittää, mutta kolmekymmentäluvulta löytyykin jo tarkempaa tietoa.

  "Haaremia" esitettiin esim. 1934 pitkin maaseutua nuorisoseurojen ym. Lavoilla ja korvauksena sieltä tuli yleensä vain minikorvaus eli 125 markkaa.

  Arviolta hän sai tuolloin puolen vuoden ajalta noin 2300 markkaa tekijänpalkkiota.

  Agapetukselta kysytään haastattelussa mihin menevät ansaitut rahat? Rouva Aino Soinille.

 

  Mitä rouva on saanut rahalla tuohon maailman aikaan? Minun on selailtava lehteä ja katsottavat reklaamit. Rinso-pyykkipulveri 4 mk paketti, litra ruokaöljyä 22 mk, Plymouth Sedan 2 ov. 46,000 mk. Vaikka ei taida tämä selventää asiaa yhtään, mutta ovatpahan esimerkkinä.

  Luen lisäksi kuulun teatterimiehen Arvi Kivimaan muistelmat, jossa hän luonnehtii myös Soinia ja Rislakkia. Soini oli hänen mukaansa fanaatikko, jonka leppoisan leikkimielen takana asui tulinen jyrkkyys. Yrjö Soinilla oli vahva taipumus hylkiä demokratiaa ja sen valtaan nostamia keskinkertaisia kykyjä.

  Soini oli myöhemmin vahvasti mukana sodan jälkeisessä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Hän oli syyllisten puolustukseksi luodussa organisaatiossa yhdessä toisen kuuluisan nimimerkin Jahvetin, Yrjö Kilpeläisen, kanssa.

  Ensio Rislakkia Kivimaa luonnehtii synkkäkatseiseksi fasistiksi, jolsa pitkäksi papin pojaksi, joka loi kuitenkin suomalaisen parodian, ivanmukailun.

  Näin saimme sijoitettua huumorikirjailijat oikeisiin lokeroihin, kuten taiteessa kuuluukin.

  Kirjailijoiden nippuun kuuluivat lisäksi Uuno Hirvonen eli Simo Penttilä, kenraaliluutnantti T.J.A Heikkilän luoja ja vielä Seere Salminen eli Serp.

  Kirjallinen maailma ei ole muuttunut menneistä päivistä miksikään, eikä ihminen, minkä huomaa selailemalla aikakausilehtiä. Mainoksissa tarjotaan ihmelääkettä kaljuuntumiseen, laihdutukseen ja oikotietä onneen.

     "Olenko minä tullut haaremiin" on kelpo näytelmä kahdeksassa illassa kirjoitetuksi ja muutenkin Agapetus hyvä kirjailija viihdekirjailijaksi.