27. kesäkuuta

Keskiviikko 20.11.2019 klo 19:56 - Seppo Oförsagd


Mitä tapahtui sinä päivänä kun synnyit? Näin otsikoi iso lehti ja kehotti katsomaan sivuiltaan aiheesta tehtyä koostetta tapahtumista.
Mielenkiintoista, ajattelin ja päätin ottaa selvää mitä tapahtui maanantaina 27.6.1955.
Menin Kemin kirjastoon tutkimaan vanhoja sanomalehtiä. Pettymys oli suuri kun totesin, että Pohjolan Sanomat ei ollut ilmestynyt ko. maanantaina. Seuraavan päivän lehti löytyi ja ajattelin että siinä on uutisia maanantailta. Ei ollut, oli vain juhannuksen juhlimisesta. Veikko Vennamo oli puhunut Aavasaksalla ja väkeä oli ollut 10000.
Maanantaina 27. kesäkuuta ei ollut tapahtunut kerrassaan mitään. Oli ollut vain ikävän masentava viikon aloituspäivä juhannusjuhlimisten jälkeen.
Helsingin Sanomat oli ilmestynyt maanantaina ja ajattelin, että sieltä jos mistään löytyy tietoa syntymäpäiväni tapahtumista. Ei mitään, vain jostain ihme rauhankonferenssista. Sekin oli turha sessio, kun miettii maailman menoa.
Vielä kokeilen netistä. Ei mitään.
Tämän verran kuitenkin löytyi kyseisen maanantain HS:stä, nyt kun nuo postilaiset otsikoissa. Postihan on minullekin tuttu, koska olin siellä töissä 1970 - 1975.
Kävelykisoista ei puhunut kukaan.

270655Post.jpg


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini