Läpileikkaus


Kävin Levillä. Siellä on meille kunnan työntekijöille maja. Se on vähättelevä ilmaus hirsilinnalle. Maja on tarkoitettu niille, jotka haluavat rauhoittua ja palautua raskaista kunnan töistä. Halpa terapiayö
Levillä palauttaa työnteon arvoonsa, karistaa päästä haihatukset ja auttaa ymmärtämään, että parasta Lapissa on kun sieltä pääsee äkkiä pois. Ja kiitos hallituksen, tiet ovat hyvässä kunnossa.

Nukuin kotona Lappi-painajaisen pois ja lähdin toiseen suuntaan Helsinkiin.
Hienoa päästä sinne minne kaikki fiksut ja kynnelle kykenevät ovat jo menneet ja menevät.

Tankki täyteen ja maantielle. Ensimmäiset neljäsataa kilometriä oli pelkkää mettää ja risukkoa, kunnes Liimattalassa näkyi päätielle mykistävä näky, jättimäinen leiri. Ihmiset olivat kokoontuneet pohtimaan väkevästi elämän tarkoitusta, sitä samaa, jota kylällä elänyt Mikko Niskanen kuvasi. Konginkankaalla mies työsti suomalaisen draama-klassikon Kahdeksan surmanluotia.

Loput päälle kolmesataa kilometriä oli jälleen pelkkää mettää ja pusikkoa. Suomea mainostettiin muinoin ulkomaalaisille tuhansien järvien maana, mikä tuntuu oudolta. En nähnyt kuin kaksi koko reissulla.

Ensimmäiseksi menin hautausmaalle. Näiltä mailta löytyy aina jotain enemmän maasta ja menneisyydestä. Hietaniemessä kävin kahden merkittävimmin meihin vaikuttaneen miehen haudalla. Ensin katsoin Speden ja sitten Kekkosen ja nimenomaan tässä järjestyksessä.

Juurilla käynnin jälkeen pääsinkin katsomaan kaupunkia, jossa ei ole mitään katsottavaa, paitsi ihmiset. Minulla oli tosi hauskaa kun tutkiskelin tatilaisia. Oli monenlaista kulkijaa ja eläjää, muka kiireistä tai muuten vain omanlaisiaan, epätoivoisen persoonallisia ja yritteliäitä lunastaakseen oman paikkansa dynaamisessa yhteisössä.

Kävin Linnanmäellä, totta kai. En käynyt laitteissa, liian pitkät jonot, paitsi yhdessä. Cinema 4D tarjosi ilmaisen näytöksen. Kesto oli 3 minuuttia, joten ei ollut ihme, että oli kuluttajaystävällinen hinta ja laatukin taattua menneisyyttä.

Kiersin alueen ja sitten tärppäsi. Ravintolan sisäänkäynnin yläpuolella oli teksti Urbaania sporttiruokaa. Olin sanaton ja kypsä poistumaan. Tuon takiakin kannatti tulla Helsinkiin.

Muutaman yön ja päivän jälkeen olinkin valmis toteamaan, että parasta Helsingissä on kun sieltä pääsee pois ja hyviä moottoriteitä pitkin, kiitos siitä maamme kaikille hallituksille Sorsasta alkaen.

Sitten suuntasin Tuuriin. Jouni Hynynen kirjoitti Paskapuhetta kirjassaan, että kauheinta olisi lähteä Crocsit jalassa asuntoautolla Tuuriin. En tavannut Jounia Tuurissa, joten mies on ilmeisesti pitänyt sanansa. Tuurissa oli hienoa käydä, sieltä löytyi pohjalainen hulluus, eli se mitä tämä maa kaipaa. Ei
mitään anteeksi että olen touhua.

Loppumatkalla huomasin erään talon pihassa koristeena valkoiseksi maalatun vanhan haravakoneen. Se oli matkani kruunu. Kaikki oli nähty.

Täytyy levätä ja kerätä voimia. Sitten voisikin taas lähteä, vaikka Lappiin uudessa tuulipuvussa, ei kun urbaanissa Windstopper-asussa. Sori.