(Tämä piti julkaista ko. lehdessä 3.10.2018, mutta ne julkaisivat siellä vanhan jo aiemmin julkaistun kolumnini. Selitys oli, että ohoh sattuipa, mutta saattuhan noita. Ei ammattilaisille satu, joten syy oli joku muu.)


Hullu vuosi



Televisiossa oli yksi kanava. Sunnuntaina katsottiin klo. 15.55 Tervetuloa iltapäiväkahville ja 17.15 Pääministerin haastattelutunti ja uutiset.
Vuosi oli 1968. Minulle se ei ollut hullu, jos ei oteta huomioon Tornion seudun yhteiskoulua. Olin toisella luokalla ja syksyllä kolmannella, kunhan ensin olin suorittanut ehdot. Torniossa oli kaksi oppikoulua ja TSYK oli mukamas parempi koulu. Voi luoja, anna mun kaikki kestää. Hullua.
Vuodesta 1968 on kulunut puoli vuosisataa ja siksipä kävin kirjastossa lukemassa vuoden Pohjolan Sanomat.
Suomi oli viisikymppinen ja Kekkonen 68. Hänet valittiin kolmannelle kaudelle presidentiksi. En tiedä kuka keksi termin hullu vuosi, mutta ehkä mainitun takia. Tai kun Vennamo sai myös paljon ääniä vaaleissa. Lehti varoitteli, Jo riittää ”vennamoiminen”. Äänet ovat liian kalliita uhrattavaksi poliittiselle onnenonkijalle.
Elämä oli helppoa ja yksinkertaista. Nuoria kehotettiin äänestämään setä Kekkosta ja kiltisti tekivät. Meni vielä vuosia, ennen kuin nuoret alkoivat ajatella omin päin ja muutkin.
Vietnamin sota riehui kiivaana, Biafrassa kuoltiin joukolla, Tšekkoslovakia miehitettiin, Martin Luther King murhattiin ja Robert Kennedy samoin. Hulluutta oli joka puolella ja minun keskipiste oli joku karsea eliittikoulu.
Ison naapurin suurlähettiläs ei pitänyt siitä, että olutpullon etiketissä oli Karjalan vaakuna. Suhteet kärsivät, mutta myynti kasvoi. Musiikin soittolistalla toisena keikkui Anita Hirvosen Sormet pois ja Kemissä Kino Arissa pyöri Kiertopalkinto, Mustaa valkoisella ja Häväisty nainen. Sokoksella esiintyi Severi Suhonen ja toisessa kaupassa Eemeli. Järkyttävän hullu vuosi.
Pariisissa opiskelijat mellakoivat ja Helsingissä opiskelijat valtasivat oman talonsa. Suomen kieleen tuli uusi sana kerskakulutus, vaikka elämä oli useimmilla oikeasti köyhää.
Afrikassa värillisen miehen sydän siirrettiin onnistuneesti valkoiselle miehelle ja meillä olivat kunnallisvaalit. Lehdessä ytimekkäästi, Viikko vaaleihin, haihattelu syrjään, keskusta lujaksi.
Kemi täytti sata ja Sokoksella Lenita Airisto tiesi kertoa, että suomalainen mies on välinpitämätön, turhan arka ja mielikuvitukseton, kun on kysymyksessä pukeutuminen ja ulkonäkö. Tuo ei ollut hullua, totta oli ja on.
Kekkonen oli käynyt onkireissulla pohjoisessa ja takaisin tullessa pysähtyi Torniossa. Silmäätekevät olivat otettuja, syöttivät hotellissa ja mies sai kotiin viemisenä uistimia. Paikalliset kertoivat, että menee ihan hyvin tai voisihan se paremminkin mennä ja että tule sitten kaupungin 350-vuotisjuhliin. Ei tullut.
Elokuussa mies armahti Hannu Salaman. Hannu oli 1964 kirjoittanut kirjan, josta kaikki eivät tykänneet. Linnaa tuli. Hullua oli aika, mutta Kekkonen oli viisas.
Hullu mikä hullu, täällä ihmiset elivät omaa pientä yksinkertaista elämäänsä. Aamulla töihin ja neljältä syötiin makkarakeittoa ja huomennakin, ja meikä kävi Tsykkiä.
Kauan aikaa kulunut tähän syksyyn 2018, eikä maailmassa ole mikään muuttunut, eikä muutu, koska ihminen ei muutu.