Huomenna mennään Mongoliaan



Vuonna 1971 tammikuun 3. päivän iltana jännitimme tosissaan.
Se oli lauantai ja juuri sopiva päivä jättää harmaa kolso elämä taakse ja
aloittaa kaikki alusta. Oli alkamassa televisiossa Suomen ensimmäinen
Lotto-arvonta. Lotto-tyttö kertoi meille oikeat numerot ja totesimme, että yksi
oikein. Ei sattunut tällä kertaa, mutta ensi viikolla varmasti sattuu kohdalle
päävoitto. Ei sattunut. Nyt 46 vuotta myöhemmin ei ole vieläkään sattunut. Eikä
satu.

Pitänee pikkuisen perua, sillä vuonna 1982 voitin 50 markkaa. Kiitos siitä
yhtiölle.

Ihminen on hullu, kun se uskoo kaikkeen humpuukiin. Lotto on vuosisadan huijaus.
Lotossa päävoiton mahdollisuus on yhden suhde 18,6 miljoonaan, eli ei mitään
mahdollisuutta voittaa.

Viisaammat tietävät kuitenkin kertoa, että on Lotto-voitto syntyä Suomeen,
joten ei ole ihme, ettei kukaan enää voita Lotossa. Kaksi voittoa olisi jo
liikaa. Olemme rikkaita voittajia ja elämme sen mukaan, siksipä ei ole ihme
ettemme halua nähdä ulkomaan köyhiä. Köyhän
näkeminen masentaa ja tympäisee. Varsinkin kun näkee, ettei ihminen yritä itse
mitään, valmiiseen pöytään tulossa. On pyrkimässä tänne toisten onnea
kadehtimaan ja viemään leivän vaikka lapsen suusta. Lototkoon omassa maassaan.

Meillä lottovoittajilla on jatkuva huoli päällä tulevaisuuden suhteen. Pelottaa
jos ja kun tämä kupla puhkeaa ja luisutaan takaisin kivikauteen. Joudutaan
parhaassa tapauksessa palaamaan Mongoliaan lähtösijoille. Miten lie ottavat
siellä vastaan kalpeanaaman, riittääkö ymmärrystä meille paremmille ihmisille.
Siellä voi olla joku pitkämuistinen, joka kävi joskus aiemmin pyrkimässä heikoin
tuloksin onnelaamme.

Siellä me suomalaiset virumme telttaleirissä Gobin autiomaassa. Hiekka vain
narskuu leukaperissä kun syömme nuudelikeittoa aamuin illoin. Käymme silloin
tällöin konttorilla kysymässä miten rehtien ja riuskojen suomalaisten turvapaikka-asiat
edistyvät. Eivät edisty.

Kaikesta ja synkästä tulevaisuudesta huolimatta istutin Suomen juhlavuoden
kunniaksi pihalle puun. Juhlapuun istuttaminen on kuulemma merkittävä teko.
Kiinalaisetkin ovat sitä mieltä, että jokaisen pitäisi joskus istuttaa puu.
Kiinalaiset ovat viisaita ruudinkeksijöitä. Ovat tulossa tänne Lappiinkin
rahojensa kanssa vaurautta tuomaan. Hieno homma, aikansa.

Siksipä ennakoinkin tulevaa mieroon lähtöä ja istutin Mongolianvaahteran.
Ottavat siellä Mongoliassa paremmin meikäläisen vastaan, kun kerron
istuttamastani puusta.

Pääsen leirillä parempiin hommiin turvapaikka-anomusten apukäsittelijäksi. Siellä
muistelen kuka sanoi mitäkin kotimaassa ja annan puollon tai sitten en. Pääsen herraksi
Mongoliaan. Hienoa. Hirveätä miten tämmöinen ihan tavallinen kouluja käymätön ihminen
voi muuttua raadolliseksi ja ahneeksi paskiaiseksi sopivassa ja kovassa
paikassa. Täytyy vain kovettaa luonto ja kiittää Mongolianvaahteraa. Elämä on sellaista.

Ennen kuplan puhkeamista ja kansanvaellukselle lähtöä täytynee kuitenkin
muistaa lotota. Eihän sitä koskaan tiedä jos se tällä kertaa sattuisi.